![]() |
Viimeiset puoli vuotta ovat olleet merkittäviä perheemme elämässä. Jumala on johdattanut nyt niin, että muutamme Joensuuhun Pohjois - Karjalan pääkaupunkiin. Minua odottaa siellä työ helluntaiseurakunnan nuorisopastorina. Matka siihen päätökseen, että lopetamme hienon jakson Korson helluntaiseurakunnassa, on ollut pitkä. Ryhdyin jo 2009 vuoden lopussa kyselemään Jumalan johdatusta tässä asiassa. Erilaisten johdatusten kautta tulin siihen lopputulokseen, että on aika siirtyä muualle tekemään nuorisotyötä.
Ensin koettelin asiaa hakemalla kahteen nuorisopastorin virkaan, jotka olivat haussa Ristin Voitto lehdessä. Toinen näistä seurakunnasta otti minuun ensin yhteyttä ja päätin, että tähän suuntaan oli mentävä. Toinen oli Joensuun helluntaiseurakunta, mihin ilmoitin keskittyväni vain yhteen hakemukseen ja hylkääväni heidän tarjouksen ilman, että edes sain tarjoustakaan. Kuitenkaan mieli ei ollut rauhallinen, vaan jouduin edelleen kysymään Jumalalta siirron mielekkyyttä.
Vahvistukseksi Jumala järjesti niin, että huhtikuun aikana niin Joensuusta kuin eräästä toisesta pääkaupunkiseudulla olevasta seurakunnasta osoitettiin kiinnostusta minua kohtaan. Joensuulaiset halusivat keskustella kanssamme asioista, vaikka en voinut mitään siinä vaiheessa heille luvata tulevaisuuden suhteen. Tämä kuitenkin vahvisti sen, että olemme oikealla tiellä siirron suhteen.
Kuitenkaan en ollut vielä kaikilta osin tyytyväinen, vaan halusin tietää myös syyn sille; miksi pois Korsosta? Erään viikonvaihteen aikana Jumala nosti eteeni raamatusta Jeesuksen sanat: On teille hyväksi, että minä menen pois. Tässä ajatuksessa on se tausta, että nykyisessä vaiheessa on vaara, että nuorisotyö Korsossa personoituu minuun liikaa ja omistajuus työssä olisi väärällä henkilöllä. Minun haluni on, että omistajuus olisi seurakunnan nuorilla ja Kristuksella. Uuden henkilön kanssa ja hänen johdollaan uskon nuorisotyön menevän nopeammin eteenpäin.
Minulla, eikä perheellänikään ole mitään muuta syytä poistua Korsosta, päinvastoin. Olemme kokeneet ajan Korsossa rikkaimpana aikana perheessämme. Näiden vuosien aikana saimme paljon ihania ystäviä ja kaipaus teihin jää syvänä jäljelle. Jumalan johdatus on ollut ihmeellinen ja tekisimme väkivaltaan Hänen tahdolleen ja johdatukselleen, jos jäisimme Korsoon. Teet hyvin rukoillessasi edelleen meidän puolestamme.
Eero
Toimiaa joo